Pirkan pyöräilyn selviytymisopas

Oletko ilmoittautunut Pirkan pyöräilyyn ja arveluttaa, mitä siitä tulee? Ei hätää – hyvin se menee!

Ajoin itse ensimmäisen Pirkan vuonna 2012, ja siitä lähtien olen osallistunut joka vuosi ensin Klassikkoon, pari kertaa lisäksi Yöpyöräilyyn, ja sitten muutaman kerran viime vuosina Pitkään Pirkkaan. Mihinkään muuhun tapahtumaan en ole osallistunut tauotta joka vuosi. Perinne (vai pakkomielle?) on hankaloittanut muihin kesätapahtumiin ja -rientoihin osallistumista, mutta tähän saakka Pirkka on aina ollut etusijalla. Se on vaatinut joitain uhrauksia edellispäivän juhlien osalta, ja vastaavasti treenaus nielee oman osansa kevään viikonlopuista. Voi kysyä, onko se sen arvoista, onhan reittikin jo koettu aika monta kertaa… Tänä vuonna annoinkin aikatauluongelmille periksi ja osallistuin vasta yöpirkkaan. Yritän saada kirjoitettua siitäkin, joskin se (= tämä koko blogi) on jäänyt junnaamaan paikoillaan, jälkihuom.

Varustetaso on hieman hilautunut ylöspäin vuosien varrella – perushybridistä ja lenkkareista cyclocrossiin, lukkopolkimiin ja kapeisiin asfalttirenkaisiin. En silti tiedä, onko millään näistä toimenpiteistä loppujen lopuksi ollut juurikaan merkitystä suorituksen kannalta. Ainakaan en koe olevani sellainen pitkän matkan maantiepyöräilijä, joiden ohikiitoa kateellisena katselin ensimmäisinä vuosina. Voisinkin siis sanoa, että varusteilla ei ole niin suurta merkitystä kuin voisi luulla/toivoa. Pääasia, että itsellä on mukava olo suorituksen ajan, ja tietysti turvallinen: eli kypärä päässä, sadeasu sadesäällä, aurinkorasvaa auringossa.

Sitten vaan tuumasta pelkoihin. Ennen ensimmäistä kertaani pelkäsin, tietenkin. Tässä vielä muutama pelko ja niiden selätys, tai vahvistus, etenkin vasta-alkajille.

Mitä pitää pelätä ja mitä ei?

• Reitillä pysyminen– voiko siellä eksyä?
  • Osittain riippuu omista ajospekseistä. Jos matkaan lähtee Klassikon ruuhkissa, pääsee pitkälle pelkästään seuraamalla massaa. Lisäksi tien varrella on vähän väliä kylttejä ja nuolia. Toisaalta, kun olen ajanut Pitkää Pirkkaa ilman keskinopeutta lähtevien joukossa, olen päätynyt aika pitkälti ajamaan yksin. Tässä on auttanut, että Pirkanmaan tiet (ja Klassikon reitti) ovat olleet tuttuja jo ennalta. Ei ehkä myöskään ole mahdotonta ajaa vahingossa ohi jostain käännöksestä, jos sattuu uppoutumaan ajatuksiinsa eikä huomaa katsoa tienviittoja. Ei siis välttämättä ole pahitteeksi myöskään vilkaista reittiä kartasta etukäteen, ja ennen Pitkälle matkalle lähtöä ehkä kannattaa ajaa Klassikko, jotta sen osuus on sitten ainakin tuttu.
    
  • -> Suureksi osaksi ajetaan joka tapauksessa helposti navigoitavia tieosuuksia, risteykset on merkitty ja muitakin pyöräilijöitä on liikenteessä.
• Autotiellä ajaminen – ja milloin pitää mennä pyörätielle?
  • Tämä arvelutti etenkin ennen ensimmäistä kertaani, koska olin silloin pääosin ajanut lenkeilläni vain kevyen liikenteen väylillä. Enkä kyllä vieläkään pidä kapeiden teiden ajamisesta vilkkaassa liikenteessä. Pitkällä Pirkalla olen osunut 65-tielle ehkä jotenkin juuri johonkin viikonlopun paluuruuhka-aikaan, ja kapealla tiellä ohi hurahtelevat autot stressaavat. Lisäksi alun ja lopun kaupunkiosuudet aiheuttavat päänvaivaa. Alun toteutus on muuttunut vuosien varrella rantatunnelin myötä, mikä tuppaa hermostuttamaan, koska autoilemattomana en yleensä aja kyseisillä kaistoilla. Tunnelissakin ajo arveluttaa, joten jarruttelen varmuuden vuoksi, jolloin muut samaan aikaan lähtevät pääsevät ohitse, ja jään yksin. Vastaavasti lopussa ei aina oikein tiedä, kannattaako ajaa autokaistoilla Kalevaan vai mennä pyörätielle.
    
  • -> Varovaisuutta kannattaa noudattaa liikenteessä, vaikka suoranaiseen pelkoon ei olisikaan syytä. Alussa rantatien kohdalla on yleensä liikkeellä muitakin pyöräilijöitä sen verran, että voi ajaa letkassa muiden mukana. Lopussa voi siirtyä pyörätielle, jos se tuntuu helpommalta eikä aiheuta vaaratilanteita muulle kevyelle liikenteelle.
    
• Ryhmässä ajaminen.
  • Keskustelufoorumeilta saa helposti sellaisen kuvan, että Pirkka on ryhmässä ajettava keskinopeusajo. Itse olen kuitenkin ajanut sen aina yksin, omaan tahtiini, tuli mikä tuli. Letkoihin päätymistä ei tosin aina voi välttää, mutta jos kesken matkan päätyy jonkin ryhmän jatkoksi, yleensä nopeus on kuitenkin pidemmän päälle liian erilainen.
  • ->Ryhmäajossa on hyvät ja huonot puolensa, mutta ainakin se hyvä puoli Pirkassa on, että itse kukin voi ajaa sen niin kuin parhaaksi kokee.

• Villieläimet. No, voin sanoa, ettei yhtään karhua tai villisikaa ole tullut vastaan!
• Väsyminen. On tullut vastaan, mutta on tietysti olennainen osa kestävyysurheilua, ja harjoittelulla sitä voi ehkäistä, tai oppia sietämään. Pirkan pyöräilyn olen silti jaksanut aina paremmin kuin minkään tavallisen lenkin, koska taukopaikkoja on niin paljon, että ajon aikana tulee syötyä ja levättyä tavallista enemmän. (Teen tämän havainnon joka vuosi, mutta olenko siirtänyt nämä opit tavallisille lenkeille? No en.)
  • Henkiseen puoleen liittyy tietty kaksijakoisuus. Toisaalta on pidettävä mielessä matkan kokonaispituus. Silloin keho tietää, mitä siltä odotetaan, ja osaa varautua rasitukseen. Toisaalta matka kannattaa jakaa mielessään pienempiin osiin esimerkiksi taukopaikkojen avulla, ”enää 18 km seuraavaan taukoon”. Siten matka on ohi tuossa tuokiossa.

• Pyörän hajoaminen.
  • Aina kannattaa tietysti osata vaihtaa rengas ja mikä ettei muitakin jippoja, mutta muutoin huoltonumerosta voi saada avun. Itse olen onnekseni onnistunut välttymään teknisiltä pulmilta.

+ Pieni suuri kysymyspalsta

Päiväpyöräilystä Yöpyöräilyyn – Mitä huomioida?

Yötoteutuksessa taukopaikkoja on vähemmän, joten omia eväitä kannattaa ottaa mukaan vastaavasti. Tarjolla on siis vain keittoa (myös kasvis), ja hyttysiä. Vaatetuksessa kannattaa tietysti huomioida, että yöllä on usein kylmempi. Näkyvyys on tärkeää – siis valot ja heijastimet. Yöllä ajaa vähemmän autoja, mutta kuskit eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että pyöräilijöitä on liikenteessä. Katso myös tapauskertomus Pirkan yöpyöräily 2023.

Klassikolta Pitkälle Pirkalle – Mitä huomioida?

Niin itsestään selvää kuin se onkin, pidempään matkaan tarvitaan enemmän treeniä. Olen itse ajanut vuoden alusta laskettuna noin 1000–2000 km vähän hiihtokauden pituuden mukaan, ja tähän on sisältynyt pari 100 km ylitystä ja yksi satamailinen. Suurin kilometrimassa on tosin luultavasti kertynyt pienistä ja harjoitusvaikutukseltaan yhdentekevistä lähilenkeistä, jotka voisi varmasti korvata jollain muullakin harjoittelulla, jos sellainen omaan pirtaan parhaiten sopii. Omasta mielestä mikään ei silti korvaa satulassa istumista ja etenkin ulkopyöräilystä saatavaa tuntumaa, vaikka sisäpyöräilyllä saisi varmasti lisää tehoa treeniin. (Huomautan tässä, että oma treenivauhtini on aika laiskanpulskea, ja kisavauhti sen mukainen.)

En pääse Pirkkaan – mitä nyt?!

Ensinnäkin, yritä kestää. Muista, että pitkäkään perinne ei ole sama asia kuin pakko. Tulee uusia vuosia ja toisia kertoja – ehkä. On myös aina mahdollista, että väliin jäännistä alkaa alamäki etkä pääse Pirkkaan enää ikinä. Mutta alamäkeen on kevyempi ajaa! Ajattele, mikä mielenrauha ja mitkä mahdollisuudet. Mitä kaikkea voitkaan tehdä kevään viikonloppuisin pyörätreenien sijasta? Mitä voisit ostaa pyörävarusteisiin tai osallistumismaksuun kuluvalla rahalla? Ei siis syytä huoleen!

Ajoin jo Pirkan – mitä nyt?!

Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Olo on tyhjä kuin nastaan ajaneella renkaalla. Olit kenties harjoitellut koko kevään, mutta nyt tapahtuma on ohi. Kesä on kuitenkin vasta alussa – jos luet tätä alkukesästä. Pirkan kierrokseenhan sisältyy muitakin lajeja, joten voit aloittaa vaikka soutu- tai juoksuharjoittelun. Tai keskittyä pyöräkunnon parantamiseen. Tai huolelliseen palautumiseen. Jos taas luet tätä vasta elokuussa, tilanne on vakavampi. Silloin syksy alkaa olla lähellä, koulut alkavat, koko ajan sataa vettä ja kaikki muut kesäsuunnitelmat ovat menneet mönkään. Tiedän, miltä sekin tuntuu – olo on edelleen kuin nastaan ajaneella renkaalla. Muista, että vararenkaita on saatavilla, ja talvella voi vaihtaa nastat alle.